Marsupieni.net

    yhden virtuaaliharrastajan päämaja

    Hei kaikki Wikiaktiivit (onko teitä edes muita kun Virginia?)!

    Wikiä on nyt vihdoin korjattu niin, että uusia spämmikäyttäjiä ei pitäisi tulla. Korjaus tehtiin niin että nykyään ainoastaan olemassaolevat käyttäjät voivat tehdä uusia tunnuksia. Tämä siis tarkoittaa, että wikiin täytyy tehdä ohjeistus siitä, kenelle/keille ilmoitetaan jos haluaa tunnuksen. Yritän tämän päivän sisällä selvittää että miten tunnuksen tekeminen toiselle käyttäjälle onnistuu fiksusti. Toimintosivuilta kuitenkin.

    Ja sitten se spämmi.. Olisi todella hienoa, jos voisitte nyt porukalla käydä tuon wikin kimppuun ja poistaa kaikki spämmiartikkelit ja pistää estolistalle niiden kirjoittajat (ja kieltää heiltä uusien tunnusten luominen). Aloitan projektin itse huomenissa, mutta koska spämmiartikkeleita on varmasti jo yli kymmenen tuhatta, työtä on rutosti ja paljon ihan jokaiselle halukkaalle. Nyt niitä ei kuitenkaan enää pitäisi tulla lisää. Yhdenkin artikkelin poistamisesta ja sen tekijän eliminoimisesta on hyötyä! Pyydän siis kaikkia auttamaan tässä:)

    Kun suurin roskakasa on siivottu, aion laittaa roskanmetsästystopikin pystyyn htnettiin, jossa nekin jotka eivät halua poistella sivuja, voisivat niitä ilmoittaa poistettavaksi.

    Meillä kaikki ponit ovat nyt tuskaisen vanhoja, eikä niistä ole itselle jäämässä sopivia varsoja. Suunnitelmissa on tuoda talliin kourallinen tiikerinkirjavia ja splashed whiteja (tai ainakin isomerkkisiä) evm sukuisia poneja, astutella niitä keskenään ja sitten tulevaisuudessa yhdistää niiden jälkeläiset noihin meidän vanhempiin linjoihin. Se vaan, että vanhemmat linjat ehtii tässä harrastusvauhdissa kuolemaan moneen kertaan ennen kun saan kasvatettua niille sopivat kumppanit sukua jatkamaan.Tällähetkellä harrastustahtini on ollut niin tempoilevaa, että mikään ikääntymissysteemi joka toimii säännöllisesti, ei olisi auttanut.

    Pitäisköhän vaan suosiolla poistaa kaikki ikääntymissysteemit tallilta, ja alkaa merkkailemaan poneille ikiä ja ikäännyttää niitä sitten kun muistaa? Voisin myös tehdä poneistani “eriä” jotka olisivat aina samanikäisiä, näin ei pääsisi varsa yhtäkkiä vanhenemaan emästään ohi jne. Pitäisin aina mielessä että erän 1 täytyy olla vanhempi kuin erän 2, ja sitten aina ikäännyttäisin koko erän kerralla. Tämän voisi ottaa vaikka seuraavaksi pohdinnan alle, eihän se nyt käy laatuun että kivat ponit kuolee ennen aikojaan.

    Tietokantasuunnitelma edistyy, nyt olisi taulut aikalailla valmiita, enää tarvitsisi laitella kaikki ponit niihin tauluihin sukulaisiaan myöten. Jos nyt kuitenkin päivittäisin ensin “vanhanaikaisella” tavalla ponien tiedot ajantasalle, jotta ne olisi sitten yhdestä paikasta helppo kopida lomakkeelle. Tällähetkellä monet palkinnot ja jälkeläiset on merkkaamatta, ja osan luonnekuvaukset on lisäämättä vaikka ne jonnekin muistaakseni olen kirjoitellut. Lisäksi kilokaupalla kisatuloksia on merkkaamatta.

    Minulla on ideoita. Haluaisin nimittäin tehdä ainakin Karkurannasta tietokantapohjaisen, jolloin päivittäminen helpottuisi rutosti. Voisin myös koodata systeemin joka lukisi kisakutsut ja laittaisi minun ponieni tulokset automaattisesti oikeaan muotoon. Voisin lisäksi koodata kivan automaatin joka laskisi varsalle vanhempien geenien perusteella ja sopivalla satunnaisuudella ominaisuuksia, jotka myöhemmin auttaisivat värin ja luonteenpiirteiden, sekä mahdollisen kilpailupainotuksen kanssa. Käteviä, eikö totta?

    Mutta kun alan toteuttaa yhtä ideaa, syntyy siinä sivussa kuusi muuta ideaa, ja sitten huomaan että toisaalta vanhassa ideassani oli virhe ja sitä täytyy hioa, että saan siitä kerralla täydellisen. Tällätavalla varmistan, etten saa ikinä mitään tehtyä, ja hajoan vaan suunnitelmiini. Mitä jos vain aloittaisin yhdestä kohdasta ja lähtisin siitä laajentamaan? Mutta mitä sitten, jos huomaankin myöhemmin että olen aloittanut ihan väärin, ja koko systeemi täytyisi koodata uudestaan, jotta mahdolliset tulevaisuuden ideat voisi koodata mukaan? Tätä varten täytyisi pohjasuunnitelma olla loistava. Jumissa jälleen.

    Nyt sentään sain siirrettyä tämän blogin domainini juureen. Alku kai sekin. Mutta en tosiaan usko että on olemassa ärsyttävämpää syytä taukoiluun kuin se, että on liikaa suunnitelmia. Ymmärtäisin jos ei kiinnostaisi, tai jos ei olisi aikaa, tai jos haluaisi lopettaa. Mutta että on tekemättä mitään siksi, että on liian suuria suunnitelmia? Tympeää.

    Tympeää on myös se, että virtuaaliwiki on räjähtänyt roskapostittajien myötä, enkä voi asialle mitään koska minä en pääse käsiksi sen tiedostoihin. Tarvitsisin Feanaroa copypasteamaan kaksi tai kolme tekstiriviä yhteen tiedostoon josta seuraisi että vain olemassaolevat käyttäjät voisivat lisätä uusia käyttäjiä. Olen kirjoittanut nämä rivit hänelle valmiiksi. Tästä copypastesta olen muistuttanut häntä tässä useamman kuukauden aikana useampaan kertaan. Harmi ettei minulla ole kunnon palvelinta wikin pyörittämiseen. Ja vaikka olisikin, tarvitsisin Fealta tietokannoista kopiot jotta tiedot säilyisivät. Ja sekään ei varmaan onnistu. Olisikohan seuraava rasti mennä häiriköimään sitä sen työpaikalle kun Facebookhäirintä on noin helposti ignorettavissa. En halua antaa periksi kun on noinkin pieni homma kyseessä. Jos en muuta osaa niin jankuttaa ainakin.

    Harmittaa Wikin puolesta.

    Kaikkien hienojen suunnitelmien ja harmittelujen jälkeen tyydyn vaan säätämään tätä blogia. No, nyt ainakin marsupieni.netillä on jotain sisältöä.

    Meiltähän on jäänyt kokonaan julkistamatta uusia tietoja poniemme menestyksestä! Ponioriiden 35. kantakirjaustilaisuudessa (30.6.2011) ja ponitammojen 41. kantakirjaustilaisuudessa (15.1.2012) palkittiin Karkurantalaisia. Sabina B ylsi kolmospalkinnolle jööden ehkä hieman siitä mitä toivottiin. Kenny Dude taas ylsi loistavasti kakkospalkinnolle, saaden tasan kymmenen pistettä enemmän kuin Sabina. Tulos on sinänsä mielenkiintoinen, että Sabina sai esimerkiksi Vir Mva Ch:hon tarvittavat sertit kasaan paljon Kennyä nopeammin.

    gotlannin russ, Sabina B VH05-028-4655, om. Marsupieni
    - hennot jalat, piirteetön säkä, seisoo huonosti
    - pitkä runko, matala säkä, jaloissa hento luusto

    15 + 15 + 15 + 16 = 61 p., KTK-III

    gotlannin russ, Kenny Dude VH11-028-0056, om. Marsupieni
    Lihavassa kunnossa, hyvä kaulan ylälinja, piirteetön säkä, tiivis runko, hieman jyrkkä lautanen, ej taipuneet polvet, tj hyväasentoiset.
    17 + 18 + 18 + 18 = 71 p, KTK-II

    Pitäisiköhän nyt raportoida hyvästä menestyksestä pitkästä aikaa:) Seitsemän Karkurantalaista saavutti 26.4. pidetyssä YLA tilaisuudessa palkinnon. Tilaisuudesta saadut tulokset on listattu alla. Positiivisia yllätyksiä oli etenkin nuoren Simbahin kakkonen. Mielenkiintoinen tulos sensijaan oli, että Enni voitti Sabinan pisteellä, vaikka Sabina on muuten ansioituneempi.

    gr-o Karkurannan Simbah 30+36+19+35 = 120p. / YLA2
    gr-o Ephraim B 34+29+20+25 = 108p. / YLA3
    gr-o Viktig’s Lurifax 24+31+8+35 = 98p. / YLA3
    gr-t Karkurannan Enni 35+36+23+28 = 122p. / YLA2
    gr-t Sabina B 28+35+24+35 = 121p. / YLA2
    gr-t Avonlea v. Tinu 30+33+23+35 = 121p. / YLA2
    gr-t Falinen Eleonora 18 + 28 + 19 + 32 = 97 / YLA3

    Karkurannasta ilmoitettiin huhtikuun YLA tilaisuuteen kaikkiaan seitsemän russia. Oriluokkaan ilmoitettiin Ephraim B, Viktig’s Lurifax ja Karkurannan Simbah. Tammoista mukaan lähti Sabina B, Avonlea v. Tinu, Karkurannan Enni, ja piirretyillä kuvilla Falinen Eleonora. Peukut pystyyn, että saataisiin hyviä tuloksia!

    Karkurannan vuoden 2011 russivarsat on nyt suunniteltu, ja ensimmäiset syntyvät näillä hetkillä. Poneja voi jo varata, joten tässä on oiva tilaisuus hankkia oma suloinen russipallero!  Tänä vuonna varsoja syntyy lähes neljäkymmentä, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva.

    Vuoden mittaan varsovat tammat Sabina B, Avonlea v. Tinu, Fantasia Diva, Karkurannan Enni, Karkurannan Nery, Karkurannan Senja, Carentoir’s Amiable, Veronica B, Falinen Eleonora, Karkurannan Sune, Vindstilla ja Carentoir’s Ellifain. Osa varsoo useampaan kertaan. Tämän vuoden jälkeen eläkkeelle jäävät ainakin vanhat tammat Sune, Vindstilla ja Eleonora. Oreina on käytetty tallin omia oreja, sekä muutamia oreja Acantha Farmilta.

    Viktig’s Lurifax pitää starttitaukoa kahdeksanvuotiskautensa ajan. Tämän ajan ori astuu tammoja, ja valmistautuu tulevaan yhdeksänvuotiskauteen. Jerobeam ja Simbah pitävät myös vuoden tauon. Jerobeamin uran jatkumista pohditaan, mutta Simbah tulee varmasti jatkamaan seuraavana kautena.

    Lurifaxilla seitsemänvuotiskausi oli jälleen hieno kausi, vauhti pysyi hienoissa lukemissa ja ennätys parani jälleen lähes kuusi sekuntia. Voittojen kanssa ei ihan pysytty viimevuoden tahdissa. Kausi aloitettiin ruotsissa, jossakotiinviemisiksi oli 10 000 kruunun voittorahat. Hylkäyksiä ei orille osunut kertaakaan.

    Jerobeamilta ennätyksen paraneminen jäi tältäkin kaudelta. Hyviä juoksuja oli kourallinen mutta niin myös surkeita esityksiä saman verran. Jos ei tauon jälkeen ennätys ala parantua niin ori taitaa jatkaa ratsun hommissa ja luovuttaa raviradat muille.

    Simbahin kuusivuotiskaudella saatiin vihdoin ensimmäiset voitot, ja ennätyskin parani noin neljän sekunnin verran. Vauhdikkaimmat juoksut tulivat kauden lopussa, mutta osuivat niin kovaan sarjaan ettei vauhti riittänyt kuin viimeiseksi. Tauon aikana treenataan kovasti ja odotukset ovat korkealla kahdeksanvuotiskaudella.

    Suunnistuspisteitä

    Comments off

    Sain vihdoin päivitettyä molempien vuonotammojen kilpailukalenterit ajantasalle suunnistuksen osalta. Molemmat ovat viittävaille pronssisuunnistajia jo! Hieno suoritus. Alla on molempien pisteet eriteltynä, joten toimikoon tämä myös ohjeena SRY:n tittelipisteiden laskuun. Oma pistesaaliini on muuten 58p + pisteet joita olen kerännyt järjestämällä kilpailuja (45p). En tosin ole vielä päättänyt laskenko yhdistyksen järjestämiä kilpailuja itse järjestämiksini. Olen siis jo pronssisuunnistaja, ja unhan tammat keräävät titteliin tarvittavat pisteet kasaan, nousen hopesuunnistajaksi samantien. Siihen kun tarvitaan vähintään yksi pronssisuunnistajahevonen.

    Snohvit Harme

    Voittoja 2kpl, sijoituksia yhteensä 9kpl. Suurkilpailustartteja 3kpl (ei sijoituksia), startteja yhteensä 31kpl.

    Starteista 31*0,5p
    Sijoituksista +9p
    Voitoista +2p
    Suurkilpailuosallistumisista +3p
    Yhteensä 29,5p

    Gulltoppingvin

    Voittoja 2kpl, sijoituksia yhteensä 7kpl. Suurkilpailustartteja 3kpl (ei voittoja, sijoituksia 1kpl), yhteensä startteja 31kpl.

    Starteista 31*0,5p
    Sijoituksista +7p
    Voitoista +2p
    Suurkilpailuosallistumisista +2p (ei sijoitukset mukana)
    Suurkilpailusijoituksista +2p
    Yhteensä 28,5p

    Virtuaaliwiki

    Comments off

    Hypermediajärjestelmäkurssini sivutuotteena syntyi virtuaalihevosmaailmaan ensimmäinen wiki. Virtuaaliwikin kunnianhimoinen tavoite on koota yhteen paikkaan virtuaalimaailman perimätieto ja historia. Lisäksi wikin olisi tarkoitus olla apuna harrastajille, sillä se sisältää myös virtuaalioppaan.

    Toivottavasti aktiivisia kirjoittajia löytyy. Wikimuotoisen sisällönhallinnan avulla kuka tahansa voi mennä koska tahansa kirjoittamaan ja muokkaamaan artikkeleita, jolloin sisältö toivottavasti kehittyy ajan kuluessa kattavaksi ja paikkansa pitäväksi.  Pieni riskihän se on tällainen “vapaa” systeemi antaa harrastajille leikkikentäksi, mtuta toivotaan että hyödyt ovat suurempia kuin haitat, ja että näin saadaan mahdollisimman paljon tietoa koottua.

    Tutustu wikiin osoitteessa http://www.virtuaalihevoset.net/wiki