Tervetuloa!

Tervetuloa tutustumaan Karkurannan poneihin. Tallistamme löytyy monen näköistä, kokoista ja luonteista russponia, osa aloittelee kilpauraansa, osa on jo edennyt siitosuralla. Jotkut ovat vasta hyvin nuoria, jotkut viettävät ansaittuja eläkepäiviään. Yhtäkaikki jokainen ponimme on meille rakas, ja kun ponille kerran annetaan meillä koti, sitä ei enää myydä. Ainoastaan omia kasvatteja lähtee meiltä silloin tällöin maailmalle, mutta heilläkin on täällä meillä aina koti, johon palata jos siltä tuntuu.

Kaikki Karkurannan ponit ovat virtuaalisia, eli niitä ei ole oikeasti olemassa. Niiden sivuilla on kuvia poneista, mutta kuvissa olevat russit eivät liity mitenkään Karkurantaan, tai Karkurannan poneihin. Karkurannan ponit ikääntyvät VARLin mukaan, eli yksi virtuaalinen vuosi on IRL ajassa 48 päivää, ja kun tamma astutetaan, se kantaa noin 11 virtuaalista kuukautta, eli noin 44 päivää, tämä saattaa kuitenkin heilahdella kuukaudella (4pv) molempiin suuntiin. Varsa vieroitetaan puolivuotiaana, eli 24 IRL päivän päästä syntymästä. Karkurantaan jäävät vieroitetut muuttavat pihattoon, jossa viettävät aikaa ikäistensä kanssa kunnes täyttävät kaksi vuotta.

Ponilaumamme

Kaikkien Karkurannan ponien kanssa kierretään kilpailuissa, monipuolisesti useammassa lajissa. Suurin osa kilpailuista, joihin osallistumme on VRL alaisia, porrastettuja kilpailuja. Ne ponit, joilla on hyvät kuvat, kilpailevat myös näyttelyissä.

Ponimme siirtyvät siitoskäyttöön sen mukaan, kun ne ovat esittäneet radoilla tarpeeksi näyttöä taidoistaan. Poneistamme on mahdollista saada tilausvarsoja & orit ovat tarjolla ulkopuolisille. Lisätietoja voi lukea täältä.

Orit Syntynyt Suvusta VRL
o. Arvier 20.08.06 (Ikä) 1polvi VH-31778
o. Karkurannan Asos 24.12.07 (Ikä) 1polvi VH-38737
o. Ephraim B 27.08.08 (Ikä) 1polvi VH-61790
o. Viktig's Lurifax 12.05.09 (Ikä) 1polvi VH-00000
o. Karkurannan Simbah 23.02.10 (Ikä) 2polvea VH-00000
o. Carentoir's Jerobeam 27.02.10 (Ikä) 3polvea VH-00000
o. Cresendo's Ambassadör 20.03.10 (Ikä) 2polvea VH-00000
o. Kenny Dude 02.07.10 (Ikä) 1polvi VH-00000
Tammat Syntynyt Suvusta VRL
t. Vindstilla 02.02.06 (Ikä) evm VH-33740
t. Annorlunda 28.02.06 (Ikä) evm VH-33739
t. Falinen Eleonora 07.08.06 (Ikä) 1polvi VH-16710
t. Nebel 25.08.06 ((Ikä) 1polvi VH-31760
t. Karkurannan Sune 22.12.07 (Ikä) 1polvi VH-38756
t. Sabina B 27.08.08 (Ikä) 1polvi VH-54655
t. Avonlea v. Tinu 25.04.09 (Ikä) 1polvi VH-61996
t. Karkurannan Enni 20.06.09 (Ikä) 2polvea VH-00000
t. Karkurannan Nery 26.02.10 (Ikä) 2polvea VH-00000
t. Karkurannan Senja 28.02.10 (Ikä) 2polvea VH-00000
t. Carentoir's Amiable 24.03.10 (Ikä) 3+polvea VH-00000
t. Carentoir's Ellifain 26.03.10 (Ikä) 3polvea VH-00000


Muistoissa

I had a dream - of the wide open prairie
I had a dream - of the pale morning sky
I had a dream - that we flew on golden wings
And we were the same - just the same - you and I
Follow your heart - little child of the west wind
Follow the voice - that's calling you home
Follow your dreams - but always, remember me!

Joskus tulee päivä, kun joutuu sanomaan rakkaalle ystävälle hyvästit. Heitä ei kuitenkaan unohdeta. Kenenkään ei tarvitse pelätä että Karkurantalaiset ponit unohtuisivat ja katoaisivat joskus kokonaan, sillä niin kauan kuin vain mahdollista, niiden muistosivuja pidetään tallessa. Vihreämmille laitumille meiltä ovat laukanneet nämä ystävämme:

o. Klavier, YLA2, (*18.12.2005, †24.02.2010)
o. Thymian, YLA2, (*20.12.2005, †27.02.2010)
t. Winry, YLA3, (*23.12.2005, †28.02.2010)
t. Arisa, YLA2, (*18.12.2005, †01.03.2010)